sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Villen Vessagallup vol. 3 - Kahvilat

Hei taas, pitkästä aikaa!


Tulikin taas pidempi tauko tekstien välille. Olen kuumeisesti tehnyt muita töitä (kirjaimellisesti) ja siinä välissä onnistuin vielä osallistumaan laihdutuskuurille, vatsatautiin. Jännästi paino laskee kun ei kolmeen päivään syö juuri mitään.

Noh jätetään ne kakkajutut sikseen ja siirrytään asiaan. En muuten tiedä mitä tuolle naisten lapulle on tapahtunu, mutta näyttää siltä, että se on uitettu jossain. Ja kynätkin on viety :/ Sad panda. Tämän lisäksi olen tyytyväinen, ettei miesten lappuun rustattu "Paras syöpä" saanut enemmän ääniä. Highly inappropriate. Joskin myös ehkä hitusen hauska, mutta enemmän inappropriate.
Toinen asia, joka edelleen hämmästyttää on tämä tukkimiehen kirjanpidon toistuva epäonnistuminen. Ne on pystyviivoja, 4 ja sitten tulee viiva, joka vetää yli nämä 4, jolloin tietää laskea vain nuo viiden niput yhteen. Ei se nyt mulle niin kauheesti työtä teetä, tilastomatikat käyty eli osaan laskea viivoja yhteen vaikka ne olis rasteja, mutta jotenkin vain huvittavaa.

Hei tähän väliin isot kiitokset äänestäneille. Galluppi oli noiden sairastelujen takia hitusen pidempään kun muut, joten ääniäkin tuli mukavasti.

Mutta alotetaanpas.

5.KST (mikä ikinä?) 3 Ääntä - Miehet 0 - Naiset 3 

Trololo?

Noh kansa on puhunut. Minä en.

4. Mummon Pullapuoti 9 Ääntä - Miehet 3 - Naiset 6

Mukavan ilmapiirin omaava Mummon Pullapuoti sijaitsee Foorumin yhteydessä, aivan ydinkeskustassa. Eläkeläiset ainakin tykkäävät tästä paikasta. Hyvää pullaa, ja muitakin leivonnaisia. Itse olen kahdesti vieraillut kyseisessä paikassa ja molemmilla kerroilla nauttinut eilisen leivoksen. Pihi kun olen ja ne sattuvat olevaan halvempia ja yhtä hyviä. Itse en edes kahvia juo, joten kuulopuheiden perusteella sanoisin sieltä saavan myös hyvää kahvia. Ei ehkä niinkään erikoiskahveja, mutta mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.

Leivoksia on makeita ja suolaisia, mutta munkit ja pullat ovat paikan erikoisuus. Erikoisuudeksi voi ehkä mainita eläkeläiset, sillä paikka tuntuu olevan heidän suosiossaan. Sisustus henkii myös kultaista 60-lukua. Mut se ei oo mitenkään huono asia.

3. Coffee House 10 Ääntä - Miehet 4 - Naiset 6

Noh mitähän erikoista näistä voi sanoa. Ei varmaan paljoa. Kaikki Coffeet on, jostain kumman syystä, kaikkialla samanlaisia. Yleensä varsin täynnä. Erikosikahveja ja kaikenlaisia purtavia on tarjolla. Itse olen Coffee Housessa vieraillu lähinnä kulkeakseni sen läpi vessaan, joka on yhteinen Memphiksen kanssa.
Sistus on Pullapuotia modernimpi ja geneerisempi. Mukavammat penkit, mutta myös kalliimpi kuin esim Pullapuoti.

2. Café Libri (Kirjaston kahvila) 15 Ääntä - Miehet 2 - Naiset 13

Tämä on suuressa suosiossa sijaintinsa takia. Kirjastolla ihmiset usein virkistäytyvät lukemisen ohessa tai lukevat virkistäytymisen ohessa. Kahvila onkin se alua kirjastossa, jossa puhuminen on suvaittavaa. Muualla on hiljaisia tiloja. Kirjastolla on myös no food/drinks -policy, jonka mukaan ei parane viedä kyseisiä tuotteita muualle kuin kahvilaan. Löysähkö policy sanon.

Kliininen ja funktionaalinen sisustus, opiskelijahinnat, opiskelijaseura. Hyvin yleinen tapaamispaikka, josta siirrytään ties minne tai ei minnekään. Saa myös purtavia ja muita virvokkeita.

Librissä usein kokoustetaan tai tehdään ryhmätöitä, varsinkin jos tarvitaan jotain materiaaleja, joita ei saa lainaan kirjastolta. Ja kahvia kuluu.

1. Wilhelmiina 36 Ääntä - Miehet 7 - Naiset 29

Voittaja myös minun mielestäni. Useimmin olen täällä käynyt. Ainut ongelma on se, että kyseinen paikka tuntuu olevan myös muiden suosiossa. Syynä lienee myös keskeinen sijainti Foorumin vieressä, paikallisbussipysäkkien läheisyydessä.

Wilhelmiina on sisustukseltaan varsin mukava. Pehmeät tuolit, silmää hivelevät pehmetä ruskeat sävyt, tunnelmalliset kynttilät ja mukavan rauhallinen musiikkitarjonta takaavat rentouttavan herkutteluhetken.

Herkutteluhetki on myös mahdollista suuren valikoiman takia. Kuten Pullapuodistakin, täältäkin saa ostettua herkkuja myös kotiin. Varsinkin munkit ja leivät ovat hyviä tuliasia itselle ja muille, ei ainoastaan halvan hintansa takia vaan erinomaisen makunsa takia. 
Wilhelmiinasta löytyy niin suolaisia kuin makeitakin purtavia moneen makuun. Kahveja ja muita juomia on myös laaja valikoima. Wilhelmiina ei ole hintatasoltaa ihan Coffee Housen tasoa, mutta jos halpaa kahvia haluaa, niin Libri onkin se opiskelijan vaihtoehto.

Yhteenvetona vois sanoa sen verran, että naiset käy kahvilla, miehet ei. Minkäs teet.

Muita ääniä saaneita:

Café Elonen
Aallokko (C-rakennuksen kahvila)
Arnolds

Seuraava gallup on!

Paras pitseria

Minä kiitän ja kumarran taas. Jatketaan tästä. Minä siirryn lepäilemään ja kasaamaan voimia tulevan viikon askareita varten.

Nauttikaa auringosta!

PS. Lupaan ens galluppiin laittaa kuvan!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Villen Vessagallup vol. 2 - Opiskelijaruokalat

Tere taas!

On aika julkistaa viime viikkoisen äänestyksen tulokset.

Aikaisemman äänestyksen tulokset ja tarkemmat löpinät siihen liittyen löydät edellisestä gallupista.

Varsin mielenkiinnoton lopputulos, mutta kansa on puhunut. Tässä kohtaa koen velvollisuudekseni huomauttaa, että äänestyksen lopputulokseen ei ole vaikuttanut, monista vastaväitteistä huolimatta, gallupin sijainti Ilokiven vessassa. Väittäisin siis tulosten olevan täysin vertailukelpoisia minkä tahansa tieteenalan huippututkimuksen kanssa. Eli jos et vihjettä tajunnu niin antaa sit olla.

Kiitokset jälleen äänestäneille. Jatkossa ehdotelkaa vielä lisää niitä tulevien gallupien aiheita, sekä niitä, jotka mä oon sinne keksiny, mutta vielä mieluummin uusia omianne. Olis ikävää, jos aiheet loppuu kesken. Tässä on nyt hyvä foorumi jokaisella toteuttaa omia tirkisitelijän päiväuniaan. Mitä oot aina halunnu tietää muista opiskelijoista? Kuulostaa väärältä ja ehkä onkin, mutta kirjotelkaa aiheita.

Käydääs sit läpi nää itse tulokset. Systeemi on sama ku viimeeks, eli yli 4 ääntä saaneet mainitaan ja top 5:stä on vähän tarkemmat kuvaukset, jos osaan niistä jotain sanoa.

5. JORMA 6 Ääntä: Naiset 6, Miehet 0

????

Naiset tykkää Jormasta? What can i say?

Veikkaan, että paikan erikoisuutena on munasta tehdyt ruuat ja pähkinät. Varmaan myös valkokastikkeet. Why not.

Oikeesti mikä tää oli naiset? Jorma?
 
Ja jos Jorma sattuukin olemaan joku pirun hieno ravintola, niin let me know. Ainakin sillä on sit melko eeppinen nimi.


4. Lozzi 10 Ääntä: Naiset 5, Miehet 5

Nooooh, tästähän tämä nyt sit käy ilmi. Lozzin parhaita puolia on nopeahko linjasto, johon voi kahdelta puolelta liittyä. Ehdoton valtti on tää onnenpöytä ja leipiäkin on kait kehuttu. Niin ja Lozzi on viiteen auki, kait. Eli sieltä saa ruokaa vähän pidempään kuin muualta.
Itsehän en juuri kehumisen aihetta löydä. Lozzi onkin menossa remonttiin ja kirjastolle on tulossa sijaisravintola.
Mut hei, 10 ihmistä tykkää syödä siellä, on sekin jotain!


3. Piato 18 Ääntä: Naiset 10, Miehet 8

Piatoa äänestäneet olivat erikseen nimenneet kasvisruuat ja paistopisteen Piaton valttikorteiksi. Paistopiste onkin silkkaa neroutta monellakin tapaa. Ensinnäkin sieltä saa ravintolamaisia annoksia huokeaan liki viiden euron hintaan. Annoksen tekemistä voi ihastella vierestä (joskin kokit ovat yleensä suht flegmaattisia), mutta ainakin näkee miten ruoka valmistuu. Sen lisäksi suurena etuna on massiivisen jonon ohittaminen. Mikäli on aivan pirullinen kiire, voi kipaista suoraan paistopisteelle ja sieltä saattaa saada ravintoa hitusen nopeammin kuin pitkän jonon viimeisenä. 

Esteettisesti Piato on myös ehkä hienointa antia. Järvinäköala isojen ikkunoiden takana ja viihtyisät puistomaiset nurmikentät, joita koko Alban ranta on pullollaan, hivelevät kovettuneimmankin korpikarpaasin silmää. Paitsi talvella kun näkymä on likaista aurauslunta


2. Katriina 21 Ääntä: Naiset 8, Miehet 13

Yllättävää, että miehet oli äänestäny tätä korkeammalle kuin naiset!

Noooooh, Katriina on siis pelkästään kasvisruokaa tarjoileva ravintola, joka sijaitsee kauempana kampukselta. Katriina tarjoilee pääasiassa keittoa, mutta myös kiinteämpää kasvisruokaa. Keitot ovatkin erinomaisen makuisia ja varsin täyttäviä. Lisänä on tuoreita sämpylöitä ja jälkiruuaksi kiisseliä tai kahvia.

Katriinan ainoana ongelmana on ahtaat tilat ja uskonnolliseen sävyyn ravitsemuksesta puhuvat asiakkaat. Mikäli siis et halua sivukorvalla kuulla saarnaa ruokavalion tärkeydestä ja kaikesta terveelliseen ruokaan liittyvästä, elä mene Katriinaan. Todennäköisyys kasvislahkojutuille on viimeisen kahden käynnin perusteella 100%.

Hyvää ruokaa, ahdasta, hitusen kaukana yliopistomaailmasta ja ruokasaarnan mahdollisuus.

1. Ilokivi 143 Ääntä: Naiset 93, Miehet 50

Jännä juttu.

Ilokiven valttina on ystävällinen palvelu, maittava, tasaisen varma ja kotiruokamainen ravinto, jota yleensä saa niin paljon, että vatsa on varmasti täynnä.

Ilokivi on myös Katriinan lisäksi ainut ravintola, joka ei kuulu Sonaatti-ketjuun. Ilokivi on itseasiassa ylioppilaskunnan alaisuudessa, joten siellä käymällä laittaa "rahaa pankkiin". Rahaa voi myös antaa hyväntekeväisyyteen, sillä Ilokiven omia ruokalippuja ostaessa voi halutessaan antaa rahaa kehitysyhteistyöhön.

Ilokiven huonoina puolina voidaan pitää meluisuutta, joka johtuu suuresta kävijämäärästä. Samoin myös pitkät jonot, jotka samoin johtuvat suosion suuruudesta, ovat joskus jopa luotaantyöntävä näky.
Kesäisin tilanongelmaa helpottaa suuri terassi.


Muita ääniä saaneita opiskeijaravintoloita olivat:

Wilhelmiina:3
Hestia: 4
Ylistö: 4


Seuraavaksi gallupiksi äänestettiin niukasti parhaat kahvilat. 

Toisena oli biletapahtumat, ehkä ensi kerralla siis.

Mikäli haluatte jo etukäteen varmistaa, että oma suosikkinne löytyy äänestettävien kohteiden listalta, lisätkää se paperiin äänestyksen yhteydessä. Eli jos paras biletapahtuma on mielestäsi wappu ja haluat sen listalle, laita ensin viiva biletapahtumiin ja sitten wappu jonnekin paperin kulmaan.

Nyt minä siirryn muihin puuhiin ja jään innolla odottamaan seuraavan gallupin tuloksia. Kiitos kun ette varasta kyniä ja äänestätte <3
Jäi viimeeksi harmittamaan, kun en tajunnut kantaa vastuutani ja neuvoa baareiluun liittyvästä tärkeästä seikasta: ehkäisystä.
Nyt kun sekin on tehty, niin laitankin asiatonta viihdettä vielä tarjolle. Enjoi. 

Öri öri öri vaan ja hei vaan kiitos.


tiistai 12. helmikuuta 2013

Villen vessagallup vol.1

Nyt se alkaa!


Esihistoriankin ensimmäinen Villen vessagallup on järjestetty ja tulokset suorastaan rimpuilevat julkaisuhalussaan.
Ideana oli siis yksinkertaisuudessaan viedä lappu opiskelijaravintola Ilokiven vessaan ja toivoa parasta. Tällä kertaa paras toteutui ja galluppi sai runsaasti huomiota osakseen.
Uusi gallup ilmestyy Ilokiveen tämän viikon lopulla ja innokkaimmat pääsevät viimeistään ensi viikon alussa äänestämään uutta aihetta, jonka paljastan tämän postauksen lopussa.

Koska kyseessä on ihka ensimmäinen vessagallup, on syytä hieman selventää tarkoituksia ja tieteellisiä käytäntöjä.

Otanta on suoritettu totaalisen tieteellisin menetelmin: Gallup on juuri Ilokiven seinällä, vain vessan seinällä ja siitä on tiedotettu, öö ei mitenkään. Vastaaminen on tiukasti kontrolloitu käyttäen luottamuksen menetelmää. Äänestyskohteet on myös valittu satunnaisotannalla, jonka yhteydessä käytettiin myös mielivaltaisuutta ja valintaa.

Ideana koko gallupin järjestämisen taustalla on tuottaa opiskelijoilta tietoa tuleville opiskelijoille ja samalla järjestää jotain ajanvietettä myös jo opiskeleville vessassa kävijöille. Vastaukset tulevat siis opiskelijoilta (ellei Kari ole käyny äänestämässä).

Nyt kun on pitkät puheet pidetty siirrytään itse asiaan.

Tämän gallupin aiheena olivat Jyväskylän Baarit. Tuttuun tapaan top5 julkaistaan ja muut saavat erityismaininnan.

5. Escape 17 äääntä - 8 Naisilta - 9 Miehiltä

Tuorein tulokas näistä suuremmista baareista. Huhujen mukaan remonttiin käytettiin rahaa enemmän kuin ihmiset tienaavat elämässään, mutta mitä ilmeisimmin suosio ei ole samaa, tähtitieteellistä luokkaa.
En tiedä onko kyseessä sijainti, mutta kyseisen baarin tiloissa on, jo minun aikanani, oleillut 3 eri baaria. Sijaitsee siis Väinönkadulla eli ydinkeskustassa.
Tarkemman sisällön selvittäminen jääköön jokaisen oman uskalluksen varaan. Mitä ilmeisimmin siellä tarjoillaan alkoholia.

4. Vakiopaine 25 ääntä - 14 Naisilta - 11 Miehiltä

Tämäpä onkin nyt hitusen poikkeus jos mieititään baarii baareja. Vakiopaine ei ole virallinen "jytämesta" jossa bootya sheikataan ja huudetaan iskurepliikkejä kuuroille korville. Vakiopaine on enemmänkin istumiseen, viihtymiseen, tiettyyn ihmisryhmään ja tyyliin kuulumiseen, ja lämminhenkisiin keikkoihin keskittynyt pikku kuppila.
Tämä baari tuntuu olevan boheemiempien kanssaihmisten ja hipstereiden suosiossa. Mitä ilmeisimmin hekin syövät jotain tai ainakin käyvät vessassa.
Vakiopaineessa voi viettää aikaa lautapelejä pelaten tai pienempiä, usein ilmaisia, keikkoja katsellen.
Vakkari sijaitsee suht lähellä pääkampusta ja se osaltaan selittänee suosiota, ei tosin koko suosiota.

3. Freetime 26 ääntä - 19 Naisilta - 7 Miehiltä

Eli siis mieshenkilöt, naiset on friikkilässä.
Yksi pisimpään sinnitelleistä baareista, joka sijaitsee myös aivan ydinkeskustassa. Friikkilää on kait remontoitu ainakin kerran viimeisen 4 vuoden aikana, mutta ainakaan se ei ole vielä kaatunut, joten joku siellä käy.
Itse olen lähinnä käynyt pikkujouluilemassa siellä ja ihan tuo baarilta näytti. Ei ehkä niin limainen kuin muut suuremmat juottolat, mutta kyllä täälläkin on lattiat tahmassa, elä huoli.

2. Bra 29 ääntä - 25 Naisilta - 5 Miehiltä

Tämä sanaleikkisän nimen omaava anniskeluravintola on siis jälleen paikka, jossa on paljon naisia ja vähän miehiä. Ainakin niitä, jotka käyttävät ilokiven vessaa.
Tämä on ollut suuressa suosiossa jo pitkään. Entisen Nightin tiloihin rakennettu baari sisältää legendojen mukaan keinuja ja hiekkaa. Meno tuskin jää kuivaksi ainakaan juomien puolesta. Ainakaan naisia Bra ei tunnu jättävän kylmäksi.

1. Ruma 40 ääntä - 24 Naisilta - 16 Miehiltä

Kaunis on jälleen rumaa. Ihmisillä ja irtosuhteilla alkoholia markkinoiva (kansan)tanssiravintola on juuri niin mauton sisältä kuin mainoslauseet antavat ymmärtää. Hissikoppeja, pottia, mitä nyt ikinä keksitkään, mikä ei kuulu baariin. Ne löytyy Rumasta.
Sijaitsee entisen Infernon tilalla Väinönkadun ja Yliopistokadun kulmassa. Täälläkin olen pikkujouluja viettänyt ja ihan viihdyin kuulkaa ihmiset.


Yli 3 ääntä saivat seuraavat kuppilat:

6 Myöhä
5 Ilokivi
4 Shaker
4 Rentukka

Ja kolme tai alle:

Pommi
Sebastian
Sohwi
Musta Kynnys
Ylä-Ruth
Harry's
Poppari
Vihreä Haltiatar
Gigglin (1 ääni, ihan vaan pakko mainita)

Lisäksi äänestettiin seuraavan gallupin aihetta.

Voittajaksi selviytyi paras opiskelijaravintola. 
Gallupista tulee luultavasti mielenkiintoinen, koska gallup pidetään Ilokiven vessassa. Tieteentekijänä en näe tässä mitään epäeettistä, joten eiköhän laiteta iso pyörä pyörimään!


Ja menkää nyt ihmeessä naiset ja miehet sinne, missä on miehiä ja naisia!

Kiitokset mielenkiinnosta, niin äänestäjille kuin lukijoille.


Kirjoittaja ei tue alkoholinkäyttöä.
Skipitawaynow
-Ville

perjantai 4. tammikuuta 2013

Top: Minne syytää opintolainaa + päivitys/selitys radiohiljaisuudesta

Iltaa ja anteeks.

Tillanepäivitys: Mikään ei ole liikkunut pitkään pitkään aikaan tämän blogin suhteen. Elkää peljätkö en ole unohtanut tätä tahi muuten tarkoituksella lukinnut sanaista arkkuani lopullisesti.
Suunnittelimme lähettiläsporukalla, että olisimme aloittaneet uuden blogin, johon olisimme liittäneet omat blogimme ja sitä kautta tuottaneet teille vielä enemmän sanahelinää ja turhaa luettavaa.

Näin ei kuitenkaan ainakaan vielä käynyt ja osaksi tästä syystä ja osaksi siitä syystä, että olen ollut suuressa tutkimusprojektissa mukana, en ole ehtinyt kirjoittaa mitään listoja.

Tämä tulee kuitenkin muuttumaan. Olen suunnitellut lisääväni ohjelmaan haastatteluja, joissa kysyn yliopiston merkkihenkilöiltä samoja kysymyksiä, joihin itse esitän vastauksia. Mikäli tämä ei saa tuulta alleen, eli en saa kiinnostavilta pampuilta vastauksia, kehitän jotain muuta silmiä hivelevää tekstiä eteenne.

Nyt kuitenkin päivän aiheeseen - opintolainaan.

Opintolainahan on opintotuen lisäksi meille opiskelijoille kuuluva rahallinen etuus.
Sitä voi nostaa jokaista tukikuukautta kohden 300 euroa. Sen takaa valtio ja korko on varsin maltillinen muihin lainoihin verraten.
Se mihin tämän rahan käyttää on jokaisen omassa harkinnassa. Sen voi siis pillata juuri siihen mihin haluaa, eikä kukaan kysele perään - omatuntoa lukuunottamatta.

Olenkin suuresta norsunluutornistani nyt määritellyt ja miettinyt parhaita ja osaltaan suosituimpia kohteita opintolainan sijoittamiselle.

Pahoittelen jo etukäteen, mikäli jonkin fakta on perseellään. Tässä häiriintyneessä mielentilassa en jokaista mainitsemaani asiaa tarkistanut, mutta Kela kertoo opintolaasta kaiken.

Kuvia en saa, koska ne on ulkoisella kovolla, joka on, joka on, joka on jossain.

5. Sijoita

Tämä vaihtoehto on varsinkin aiempien sukupolvien, rumasti sanottuna vanhojen, suosiossa. Ennen oli kuulemma aika, jolloin pankin talletuskorko oli opintolainan korkoa suurempi. Tämä siis tarkoitti käytännössä sitä, että nostamalla opintolainaa, ja vain säilyttämällä sitä tilillään, tienasi rahaa.

Noh voin vakuuttaa, että näin helppoa se ei ole, mutta olen silti kuullut tarinoita ja itsekin miettinyt opintolainan sijoittamista esimerkiksi rahastoihin tai osakkeisiin.

Mikä sen hienompaa kuin laittaa opintolaina maksamaan itseään takaisin.

4. Shoppailu

Noh noh, pysykkääs housuissanne. Ei sitä opintolainaa kannata ihan kokonaan H&M:llä käyttää. Silti osa opintolainasta sutjahtaa helposti "tarpeellisiin" hyödykkeisiin. Ja mikäs siinä, senkun sutjahtaa. Sitä käyttörahaa opiskelijalla harvoin on ja silloinkin sen käyttäminen käy yleensä omantunnon päälle. Sille on aina parempikin kohde kuin uudet farkut.
Koomista onkin, että tulee se aika, väittäisin, että lähes kaikille, jolloin huomaat, että valtaosa vaatteistasi on ostettu alennuksesta.

3. Matkailu

Tänne menee monella, myös allekirjoittaneella, velkaäyrejä useampikin.

Lainallahan toteutetaan unelmia ja välttämättömyyksiä. Unelma voi olla mökki, auto, vene tai matka. Venettä tai mökkiä kukaan tuskin on opintolainalla ostanut, mutta matkalla käydään useasti.
Olen kuullut useita tarinoita ihmisiltä, jotka ovat käyttäneet yli 10000 euroa matkusteluun opintojen aikana, ja nistä ellei kaikki niin valtaosa, on lainaa.

Ostamme muistoja, mikä ettei.

2. Hajonneen tavaran korvaaminen

Käytännöllisyys kunniaan. Kovemmankin moraalinvartijan on ehkä jossain vaiheessa nöyrryttävä ja hankittava uusi tietokone vanhan tilalle - milläs muulla kuin opintolainalla.
Itselläni oli vuosi sitten jakso, jossa liki kaikki atk elektroniikkani mureni siruiksi osa kerrallaan. Tällöin eivät omat voimavarat (materiaaliset) riittäneet vaan oli otettava velkaa. Ilman tietokonetta on suhteellisen hankala tässä nykymaailman mediaryöpytyksessä selvitä. Älypuhelinta en omista, mutta tietokone on oltava.

1. Eläminen

Tämä on useimmin opintolainan syy. En nyt tarkoita muistojen ostamista vaan vuokran maksamista tai ruuan ostamista.
Varsinkin kalleimmissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, on opiskelijan usein nostettava kaikki lainat ja silti käytävä töissä, jotta eläminen onnistuu mukavissa mittasuhteissa.
Tähänhän opintolaina kait perimmiltään on tarkoitettu, mutta soveltaminen on sallittua ja kannattavaa. Loppujen lopuksi muutaman tonnin laina tullee maksettua 3000+ lähtöpalkalla suht nopiaan takaisin.

Toinen vaihtoehto on ottaa karpaaseista oppia ja elää todellista tervaskannon elämää. Kuten tämä kova jätkä.
Eikun hellurei.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Less 5: Kesäinen toimeentulo(ttomuus)

Heipsansaa!

Heti alkuun anteeks kun en oo taas pistäny tänne tekstejä tulemaan, mutta aiheet meinaa käydä vähiin. Pitää varmaan alkaa ihan tosissaa ideoimaan näitä listoja, mikäli meinaan saada tänne tekstiä aikasiks. Sehän nyt olis kuitenkin mukavaa, eikö niin?

Nyt kuitenkin päätin kirjoitella hitusen löyhästi kesätoimeentulosta ja erilaisista vaihtoehdoista.

Se, miksi kyseessä on less lista, eikä top lista, johtuu omasta asenteesta, että mikään näistä vaihtoehdoista ei ole "paras" tai välttämättä edes hyvä, mutta jotain on aina tehtävä. Lisäksi koko blogi sisältää varmaan 2 less listaa, joten ei ole hassumpaa saada eriäviä otsikoita.



5. Toimeentulotuki 

Ei ei ei, vaikeeta. Tämä on aivan viimeinen vaihtoehto ihan yhteiskunnankin silmissä. Vaikea saada, vielä vaikeampi ylläpitää ja kaikin puolin hankala vaihtoehto. Hitusen enemmän taitaa jäädä käteen kuin opintotuesta, mutta ei tälläkään herroiksi tai rouviksi elä.
Mikäli tähän tarvitsee turvautua, on syytä ottaa huomioon pitkät jonot ja se fakta, että mitä luultavimmin tulet saamaan ainakin ensimmäisen erän takautuvasti. Tästä voi muodostua omia ongelmia. Löysin (kovin vähäisellä etsinnällä, myönnettäköön) linkin siitä, miten toimeentuloon liittyvät asiat hoituu Oulussa. KELA:n sivuilla tosin lukee, että kyseiset menettelytavat vaihtelevat kaupungeittain.

4. Opiskelu kesällä

Opiskeluhan on opiskelijan työtä. Miksi siis tämä on huono vaihtoehto? Noooh itselleni ja tutuillekin, opiskelu on sen verran kuluttavaa, että kun kesäkuu (mielellään huhtikuu) alkaa, niin kirjat lyödään nurkkaan ja yliopistolla käydään maksimissaan syömässä ja kirjastosta lainataan Aku Ankkoja.
Suosittelen oikeasti hankkimaan vaihtoehtoista tekemistä kesälle. Se piristää ja tuo vaihtelua elämään ja mikäli työpaikan hankkiminen onnistuu on toimeentulokin paremmissa kantimissa.
Kesällä pitää syödä mansikoita ja juoda omenamehua.
Lisäksi tukikuukausien määrä ei lisäänny vaikka opiskelee kesällä, päin vastoin. Eli ne kesätukikuukaudet ovat pois niistä "vähäisistä" tukikuukausista, jotka meille on suotu. Enkä muuten tiedäkkään miten asia menee sen uuden systeemin kanssa, jossa kandia varten on varattu tietty määrä tukikuukausia ja sitten vasta saa loput.

3. Kesätyöt

Dodi, mikä jottei. Rahaahan siitä saa, mutta vapaa-aika katoaa. Kuten aiemmin sanoin, huonoja puolia on kaikissa vaihtoehdoissa. Vaikka työskentely kesällä takaa parhaiten toimeentulon kesällä ja jopa talvella, on huonona puolena se, että ei ehdi lomailla juuri ollenkaan. Opiskelu on omasta mielestäni rankempaa kuin tavallinen ansiotyö (elkää lynkatko), koska työt voi yleensä (toivottavasti aina) jättää  työpaikalle. Tentti on mielessä läpi viikonlopun ja usein niihin luetaan viikonloppuisin. Toki töitäkin tehdään viikonloppuisin, mutta koen sen itse enemmän vapaavalintaisena kuin opiskelun mielessä pyörimisen. Mutta se on toinen stoori.
 Jyväskylässä on rehellisesti sanottuna todella vaikea saada kesätöitä, tai töitä ylipäätään. Täällä on niin paljon halukkaita, ja kaupungin tarjoamat työpaikat, joko ovat huonosti palkattuja tai menevät suhteilla lukiolaisille tai jotain muuta hämärää tapahtuu. Ja siis oman alan töiden saaminen on psykalla vaikeaa. Muutama hassu firma tarjoaa keikkaduunia, mutta se on aika kaukana niistä varsinaisista oman alan hommista.
Töiden hankkiminen voi siis olla vaikeaa ja usein tarkoittaa paluuta äidin ja isän kattiloiden ääreen.

2. Harjoittelu

Harjoittelu tavallaan yhistää opiskelun ja kesätyöt. Psykalla on palkallinen harjoittelu, joka kestää viisi kuukautta.Mikäli onnistuu osuttamaan harjoittelun sopivaan kohtaan, on kesäinenkin toimeentulo taattu. Eli tässä tavallaan edistyy opinnoissaan ja samalla saa rahaa, liki samanverran kuin ainakin heikoimmista kesätöistä. Maukasta :)

1. Pappa betalar/Lotto/Laina?

Jep. Tässä on nyt kyseessä lavea kategoria, joka kattaa kaikki vaihtoehtoiset toimeentulon muodot, joissa jää enemmän vapaa-aikaa ja joissa rentoutuu paremmin kuin töissä tai opiskellessa.
Joskus myös ei jää muita vaihtoehtoja kuin palata äidin patojen ääreen. Mutta vuokra on silti maksettava mutta siitä selviää sitten vaikka nostamalla kolme erää opintolainaa, tai no, riippuu vuokrasta.
Parasta on toki tehdä keno ja voittaa kesärahat. Pokeri toimii, mutta siinä saa olla keskiveroa kovempi tekijä, että saa varmat kesärahat kasaan. Mutta näinkin on joskus käynyt.


Tässäpä nyt kesäiseen teemaan jotakin puhetta. Toivottavasti ei pelkästään puhetta puheen vuoksi, vaan joku myös hyötyy jollain tasolla, edes viihtyy. Jos ei viihdy, niin voi mennä viihtymään tanssilattiolle.

Jatkuu ties milloin :)

Ps. en vastaa kirjoitusvirheistä, niitä tulee. En ole tydellinen.